keskiviikko 31. elokuuta 2016

Juoksukoulu

Aloitin maanantaina kahdeksan viikkoa kestävän juoksukoulun. Olen aina ollut henkisesti juoksija, mutta fyysinen puoli tökkii, siksipä ilmoittauduin mukaan juoksukouluun. On paljon mukavempi opetella juoksemaan jonkun ammattilaisen opastuksella. Aiemmat (omat) yritykseni ovat aina kaatuneet liian kovaan aloitukseen... Jos nyt lähdettäisiinkin kevyesti liikkeelle. Meidän aloittelijat ryhmässä on n. 12hlö. Startattiin maanantaina kaupungista reippaalla kävelyllä, käveltiin vajaa kilometri läheiselle kuntopolulle jossa aluksi venyteltiin ennen varsinaista treeniä. Meitä oli vetämässä kaksi oikein mukavaa miestä, he hoitivat kellottamisen ja vilkuilivat juoksijoiden tekniikoita. Ensimmäinen yhteistreeni meni kutakuinkin näin: Käveltiin pari minuuttia ja juostiin minuutti, taas käveltiin muutama minuutti ja taas juostiin... Kiva ja sopivan tuntuva treeni. Tuota sarjaa toistettiin koko kierroksen ajan. 


Kävely oli itselleni ehkä se kaikkein vaikein osuus... Kuulostaa hassulta, mutta kyllä... Olen nyt pian 5v tehnyt kävelylenkit aina vaunujen kanssa, voitte kuvitella kuinka hankalaa sen jälkeen on kävellä reippaasti ihan "yksin" :D Kroppa on tottunut siihen vastukseen mikä vaunuja työntäessä tulee... Yhteislenkillä ongelmana olikin se että minun reipas kävely on aavistuksen hitaampaa kuin muilla... En tiedä johtuuko se lyhyistä jaloista vai mistä, mutta kyllä sai pohkeet kyytiä kun yritin pysyä porukan perässä... Juokseminen sen sijaan oli paljon helpompaa ja vaivattomampaa. Omissa treeneissä tuo tahtihan ei ole ongelma, kävelen juuri niin reippaasti kuin pääsen. :) 

Lenkeillä tulisi käydä kolme kertaa viikossa. Tänään onkin vuorossa ensimmäinen kotiläksy :) Innolla odotan. Kävin aamulla hakemassa itselleni uudet juoksukengät, edelliset olivat niin raskaat ja jäykät enkä loppupeleissä edes tiedä mihin "lajiin" vanhat kenkäni ovat tarkoitettu... Nyt luulisi pääsevän kevyesti eteenpäin. Voin tulla tänne välillä päivittelemään juoksu kuulumisia ja kertomaan kuinka homma edistyy. Mukavaa ja vauhdikasta keskiviikkoa kaikille <3

maanantai 29. elokuuta 2016

2kk neuvola

Käytiin tänään Alman 2kk neuvolassa. "Ihana tyttö. Refleksit ja aukileet ok. Nukkuu hyvin öisin, päivisin vähemmän. Saa korviketta. Alkanut ottaa kontaktia, juttelee, hymyilee. Saa rota 1 -rokotteen"   Painoa neidille oli kertyny kuukaudessa reilu kilo. Paino: 4885kg, pituus: 55cm ja py: 38cm. Hienosti kasvaa <3 Neiti tykkäsi katsella hoitopöydän päällä olevaa musiikkilelua, seuraili seinillä olevia tauluja. Alma on nyt muutenkin ruvennut seuraamaan innolla kaikkea liikkuvaa. Mahalleen olo on sellaista, mikä saa neidin raivon partaalle :) Neuvolareissu meni kaikin puolin hyvin vaikka minä hyvänä äitinä unohdinkin tuttipullon kotiin, maitoa kyllä oli laukussa, muttei pulloa. Onneksi neidille ei iskenyt nälkä käynnin aikana :)

Ps. nää meidän söpöt korikuvat alkaa olemaan pian historiaa :D Neiti ei malta enää päivisin juuri nukkua ja hereillä olo on aikamoista vispaamista <3 Heh... Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 27. elokuuta 2016

Ristiäiset

Tänään juhlittiin meidän pikkumurun ristiäisiä <3 Neiti oli niin kiltisti ja nukkui koko toimituksen ajan. Myös isosisko oli sen verran väsynyt että nukahti papin puhuessa paapan syliin :D Raukka herännyt tänään niin aikaisin ettei millään jaksanut kuunnella loppuun asti. Juhlat onnistui todella hyvin ja lahjojakin kertyi rutkasti. Vauva sai nimekseen Alma Milena <3 Itse pääsin järjestelyissä aika vähällä. Olin tilannut kakun muualta ja ihana äitini teki juhliin kaksi voileipäkakkua. Meille ei jäänyt kuin muiden tarjottavien ja kahvien hankinnat.
Nimi oli helppo päätös. Meillä oli vaihtoehtoina Anni tai Alma. Annia ei valittu, koska meidän tutuilla sattuu myös olemaan Aatu ja Anni.
Neiti sai paljon rahaa ja muutaman lahjan. Olin pyytänytkin ihmisiä tuomaan mielummin rahaa/lahjakortteja, kun meillä tuntuu olevan jo niin paljon kaikkea <3 Ihania juttuja.
Alma ja isomumma <3

perjantai 26. elokuuta 2016

Vauvan kanssa kaksin

Ollaan saatu vauvan kanssa viettää aamupäivät ihan kahdestaan. Aatu ja Alina ovat 2,5pvä/vko päiväkodissa ja me pikkuneidin kanssa hyödynnetään ne treffaillen kamuja. Keskiviikkoisin ollaan tavattu eri kavereita ja torstaisin käyty mll.n kerhossa. Perjantaisin isommat ovat vain 4 tuntia, silloin joko siivotaan tai käydään kaupungilla. On ihanaa että saan viettää tämän viimeisenkin kanssa samanlailla laatuaikaa kuin kahden aiemmankin kanssa <3 Alinan vauva-aikana Aatu ei ollut hoidossa, mutta mumma ja paappa tuli meille joka torstai hetkeksi, jotta päästiin Allinkin kanssa käymään perinteisessä mll.n maitoliigassa. Tänään me käytiin viemässä isommat päiväkotiin ja suunnattiin ruokakauppaan hamstraamaan herkkuja huomisiin juhliin, sen jälkeen tultiin kotiin siivoamaan. Aatu ja Alina haettiin 12 jälkeen. Nyt odotellaan kälyä ja kummipoikaa meille viikonlopuksi. Mukavaa perjantaita kaikille!

Jännät pelit menossa :)
Iloinen meininki. Meillä on kakkoskamerana olympuksen minijärkkäri ja sitä ostaessa olin tietoinen että sen saa wifillä yhteyteen puhelimen kanssa ja näin puhelin toimii ns. kaukolaukaisimena... Puhelimesta näkee esikatselun. Tänään paremman tekemisen puutteessa päätin asentaa sen ja sitä sitten testailtiin lasten kanssa. Aatusta ei ainakaan huomaa, että tätä testailua tehtiin äidin pyynnöstä :D

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kuulumisia

Taas on mennyt viikko yhdessä hujauksessa. Alkuviikko meni pesistä pelaten, käytiin pelaamassa kaksi peliä toisella paikkakunnalla. Keskiviikkona keskityttiin lasten ensimmäiseen hoitopäivään, joka sujuikin erittäin hyvin. Lapset selvästi nauttivat kun pääsivät taas touhuamaan. Vauvan kanssa aloitettiin mll.n kerhoilu ja treffattiin kavereita. Keskiviikkona emännöin me&i kutsut ja torstaina kuvailin yhden perheen. Perjantaina lähdin kouluun, opiskeltiin ilta ahkerasti ja lauantaina lähdettiin aamupäivästä kalajoen kiihdytyskisoihin kuvailemaan reppareita. Erittäin vauhdikas viikko takana. Ensi viikko näyttää kutakuinkin samanlaiselta... Jossain vaiheessa pitäisi kyllä keritä suunnittelemaan neidin ristiäisiäkin :) 

Mitään yhtenäistä ei ole nyt tullut kuvailtua joten mennään puhelimen kirjastolla ja instagram kuvilla. mm. tuollaisilla järkyttävillä unenpöpperö kuvilla :D Ensimmäisessä kuvassa piilee meidän öiden salaisuus. Tuollaisessa mytyssä/pesässä neiti nukkuu 8-9 tuntia heräämättä <3 muutama yö ollaan taas menty perinteisellä 5-6h pätkillä. Hymyjäkin on ruvettu jakelemaan oikein urakalla <3 Kuva työkaluista ja ipadista kertoo eilisen illan projektista. Olin tilannut netistä iphone 5s puhelimeeni uuden akun ja näytön, päätin säästää huolloissa ja tehdä sen itse. Olin myös varautunut heittämään koko luurin menemään jos homma "kusee", mutta onneksi niin ei käynyt! Onnistuin ja puhelin toimii kuin uusi.


Keskiviikon kutsuilta kotiutin Alinalle tuon ihanan mekon ja emännänlahjaksi sain mustat magic pantsit. Ne kyllä joutavat myyntiin, eivät ole mun juttu :) Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!



maanantai 15. elokuuta 2016

Mitä tehdä lasten kengille

Mihin teidän perheessä laitetaan (isompien) lasten kengät kun ne jäävät pieneksi? Laitatteko myyntiin, kierrätättekö sukulaisille vai jätättekö kaappiin pikkusisaria varten? Tämä asia jakaa varmasti paljon mielipiteitä. Itse ostaisin mielelläni aina kengät uusina. Pidän jalan kehitystä ja kengän tukevuutta tärkeänä. Siksi vältänkin kenkien ostoa kirpparilta. (ikinä ei tiedä kuinka monella ne on ollut käytössä) Joskus sitä kuitenkin löytää kirpuilta sellaisiakin kenkiä joista näkee kilometrien päähän ettei niitä ole kuin sovitettu tai käytetty max. 5 kertaa. Ne kotiuttaa ihan mielellään.

Olen tässä nyt viime aikoina pohtinut mitä tehdään Aatun ja Alinan vanhoille kengille. Olisi hullua laittaa joka vaiheessa kalliita kenkiä kirpparille, missä niistä maksetaan max 15e/pari... Uutena maksavat sen 40-70e ja taas seuraavana kautena saisi ostaa uudet nuoremmille vaikka olisivat saaneet käyttöönsä veljen yhden kauden kengät... Ehkä me kuitenkin mielummin kierrätetään kengät pienemmille kuin maksamme itsemme kipeiksi jokaisena kautena. Aatu nyt alkaa olemaan jo siinä iässä että hänelle ostan mielummin kengät kaupasta, kirpparilla tuon koon bootsit ovat jo muutenkin niin linttaan käveltyjä ja kulahtaneita. Jäpällä on niin valtava jalankasvu ettei kengät mene kuin sen yhden kauden, jonka jälkeen ovat vielä todella hyvässä kunnossa Alinalle. Ehkä tällä tavalla säästetään muutama kymppi. Ja mielummin kierrätän kengät omilla lapsilla kun tiedän miten niitä on käsitelty ja kuinka monella ne on ollut jalassa. 

Varsinkin nämä vikingin kengät pitävät todella hyvin jämäkkyytensä. Nuo alarivin mustat lenkkarit saattavat olla vähän siinä ja siinä käytetäänkö niitä edes Alinalla. Ne on kyllä ostettu Aatulle uusina, mutta silti vähän epäilen kuinka ovat muotoutuneet. Alinalla on odottamassa ensi kesää uudet Puman lenkkarit (alakuvan pinkit), joten voi olla että Aatun vanhat lentää roskiin. Saas nähdä. Tuollaisen kasan perkasin tänään eri kaapeista ja kokosin yhteen laatikkoon odottamaan jalkojen kasvua... :)




lauantai 13. elokuuta 2016

Meidän välikausi näyttää tältä

Taas mennään lujaa kyytiä kohti syksyä. Olin ajatellut että tämä välikauteen siirtyminen menisi jotenkin hitaammin... Ulos mentäessä laitettaisi ensin pitkähiaista ja hupparia, sitten vasta siirryttäisi windfleecen kautta vk-vaatteisiin, mutta ei. Täällä se kylmyys ja tuuli iski ihan puskista. Eilenkin sai laittaa lapsille heti kunnon tamineet hanskoista ja pipoista lähtien. Tykkään kyllä syksystä, ihanaa kun on raikasta. Harmi vain että täällä länsirannikolla aina tulee niin pirusti... Kaappien ja laatikoiden siivouksesta innostuneena ajattelin kuvata niiden sisällöt tarkemmin. Tällaisella kokoonpanolla meidän poppoo ottaa syksyn vastaan. Isommilta puuttuu vielä vk-kengät, mutta eiköhän me nekin jostain pian hankita. Yllättikö tämä nopea syksy muita? Onneksi meillä on aika paljon vaatteita mitkä ostin keväällä sillä tarkoituksella että menevät vielä tämänkin kauden.

Aatun vaatteet. 116 ja 110 kokoiset takit. Ovat reilumpaa mitoitusta. Windfleece, kahdet ulkohousut 110 ja 116, pienemmät ovat jo sen verran nähneet elämää että ne jäävät remuhousuiksi. Muutamat pipot, huivi ja hanskoja. ALEMPANA Alinan punainen denim haalari, takki ja wf. Pipoja iso kasa, (en tiedä miten niitä aina kerääntyykin näin paljon) pari huivia, vk-hanskat ja isoveljeltä perittyjä sormikkaita.

Vauvalle tämä ihana windfleece haalari, muutama pipo, tumppuja ja laatikossa vielä iso kasa eri kokoisia villasukkia (kiitos äitin anopin) <3 Kävin eilen po.pilla metsästämässä Aatulle toisia vk-hanskoja, meidän harmiksi oikea koko oli loppunut. Mutta löydettiin pikkuneidille muutama pipo! :) Meillä oli tämän mallin lakkeja Alinallekkin ja tykkäsin ihan älyttömästi, ovat lämpöisiä ja istuvat hyvin. (ainakin meidän lasten päihin) Löysin tuon valkoisen alelaarista ja pyysin myyjää tarkistamaan koneelta löytyykö näitä vielä ko. kaupasta, sillä korissa ei ainakaan ollut yhtäkään. Saldon mukaan oli ja myyjä kävi takahuoneesta hakemassa toisen ison laatikon mikä oli näitä täynnä! Ja vieläpä -70%... Ei jäänyt kovin montaa euroa maksettavaa tälle kasalle. Mikä onni! Tuossa on nyt hattuja vielä ensi kevääksikin.
Itselleni kaksi takkia, muutama pipo ja pari huivia. (laatikossa loput) Takkejakin tästä talosta löytyy kyllä useampi, mutta nämä ovat tällä hetkellä eniten käytössä/tulee käyttöön.

perjantai 12. elokuuta 2016

Siivoilua ja välikausivaatteiden esille laittoa

Huh, kylläpäs olen tyytyväinen itseeni. Kiitos näiden "ihanien" sadepäivien. Olen saanut valtavasti aikaan muutamassa päivässä. Keskiviikkona päätin postauksen jälkeen vielä pesaista ikkunat, oli niin sopiva keli eikä sillä hetkellä ollut muutakaan tekemistä. Meillä on 10 ikkunaa jotka ovat kuusinkertaista lasia, eikä niitä saa avattua, joten joudun aina tekemään kierroksen sisällä ja toisen ulkona... Mutta äkkiä ne 20 pintaa, 2 lasiovea ja 4 peiliovea tuli pestyä. Kai tuli itkuhälyttimen kanssa mukaan viimeisiin ruutuihin, saatiin samalla pestyä ikkunalaudat ja ristikot. Vauva nukkui koko tämän rulianssin läpi, elämänsä ensimmäiset pitkät päiväunet (jos liinailua ei lasketa) ja juuri oikeaan aikaan :) Eilen meillä oli taas siivouspäivä, siinä ohella järjestin lasten välikausivaatteet ja pakkasin enimmät kesävaatteet jo kaappiin. Pesin pyykkiä ja vaihdettiin lakanat. Illasta vielä tyhjäsin vaatekaappini ja laitoin kaikki äitiysvaatteet myyntiin. Vaatteet oli ilmeisesti hinnoiteltu hyvin kun menivät samantien kaupan, tänä aamuna kävi täti hakemassa säkkinsä.


Täällä olisi tosiaan ollut eilen se taiteidenyö, mutta skipattiin reissu sateiden takia. Käytiin kuitenkin päivästä sisäleikkipuistossa vähän riehumassa. Yllättävän helposti menee näin kolmenkin lapsen kanssa, nuorin nukkui koko pari tuntisen liinssa. Alina vain ei jostain syystä meinaa vihtyä, alkoi heti ensimmäisen 5 minuutin jälkeen hokemaan koska lähdetään kotiin... Reippaasti hän kuitenkin jaksoi leikkiä puolitoista tuntia, mitä nyt hoki vähän väliä nälkäänsä. (kahvion herkkujen perässä) 

Ensi viikolla onkin luvassa parturissa käyntiä, muutamat valokuvaukset, me&i kutsut, mll.n vauvakerho ja kouluviikonloppu (josta aion olla paikanpäällä vain yhden yön) Eli hyvin kiireinen viikko tulossa. Oikein ihanaa viikonloppua kaikille <3

ipadi hetki ennen ruokaa :)

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Rento keskiviikko

Tänään ollaan vain hengailtu ja leikitty. Ulkona on niin järkyttävä tuuli ettei jaksettu lähteä sinne talsimaan. Eilen käytiin puistossa ja hyvä kun eteenpäin pääsi, oikein syysmyrsky iskenyt. Aatu on toki ollut molempina päivinä lähes koko päivän pihalla, viihtyy niin kivasti naapurin tytön kanssa. Tänään saadaan kavereita kylään ja huomenna olisi taiteidenyö. Itsellänikin pari päivää vapaata kuvauksista, joskos sitä vaikka ottaisi imurin käteen ja alkaisi siivoamaan :) Mukavaa keskiviikkoa!

Aatulla oli niin jännät ninjagot menossa ettei joutanut katsomaan edes kameraan, sain minä sentäs yhden hymyn :)
Rankkojen kotileikkien jälkeen tuli väsy <3

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Kuulumisia kuluneelta viikolta

Ensimmäinen viikko uutta arkea takana. Hyvin on mennyt, jopa yllättävän kevyesti. Kunhan vain muistaa huolehtia että jääkaapissa on ruokaa valmiina. Ollaankin mietitty että pitäisi kirjoittaa joka viikolle ruokalista ja tehdä ruoat valmiiksi. Lounas aika on tällä hetkellä niin hektistä tämän vauvan kanssa että on kivempi kun saa nopeasti "kunnon" ruokaa... Käytiin tällä viikolla hakemassa lapsille päiväkotia varten uudet tossut. Aatulle täytyi ostaa myös kurikset, koska edelliset olivat menneet päiväkodissa homeeseen :( Harmittaa kovasti sillä ne olivat vielä hyvän kokoiset ja vähän käytetyt... Kunnoltaan kuin uudet. Kesän aikana lapsille on tullut kaappiin uutta vaatetta, joten vielä täytyisi kaivaa tarramonsterit esiin ja nimikoida uusimmat, sit me ollaan valmiit taas päiväkotiin :)

Ollaan käyty tällä viikolla ahkerasti lenkeillä ja puistoilemassa. Otettiin muutamat kuvat sienistä ja fiilisteltiin raikasta sadepäivää. Huomaa kyllä että syksy on tulossa. Illat ja aamut alkavat olemaan sen verran viileitä. Tykkään! <3


Meidän neiti sylikissa on ollut koko viikon todella kovasti mamman perään. Koko ajan pitäisi saada olla iholla. Kantoliinassa nukutaan parikin tuntia, mutta omassa sängyssä hyvä jos torkutaan kymmentäkään minuuttia. Yöt nukutaan jo yhdellä herätyksellä (klo 6-7) mikä helpottaa omaa olotilaa, jaksaa sitten päivän kanniskella typyä... Tänään on kyllä itseasiassa ollut poikkeuksellinen päivä, neiti on viihtynyt itsekseen pidempään kuin aiemmin, wuhuu. Toivotaan että jatkaa samaa rataa, vaikka mikäs tuota sylitellessä. Hetken ne vain ovat pieniä <3 Nyt on jo jäänyt ensimmäiset 50 koon bodyt pieniksi ja siirrytään kunnolla 56 kokoon. Ikää tulee huomenna tasan 6vko.


maanantai 1. elokuuta 2016

Lindexin aarteet

Tuli tuossa pari viikkoa sitten shoppailtua lindexillä. Tämä kuva on jäänyt jostain syystä roikkumaan luonnoksiin, joten nyt se on pakko esitellä. Lindex on ollut jo Aatun ajoilta yksi lempi lastenvaateliikkeistäni ja se on sattumalta mennyt aina meidän vaatemaun mukaan. Aatua tykkään pukea edelleen värikkäisiin kuvioihin ja raitoihin. Lindex oli niihin aikoihin 2011-12 tyyliltään (tai muoti oli silloin) juuri sellainen mikä miellytti meitä. Nyt taas tyttöjen syntymän jälkeen olen ihastunut hempämpiin väreihin ja kuoseihin ja sitähän lindex on tällä hetkellä pullollaan. Hinta-laatusuhteeltaan kauppa on myös ollut aina mieleinen. Mitä mieltä te olette Lindexin lastenvaatteista?


Nämä pupuvaatteet olivat ihan järjettömän suloiset! Olen myös tykästynyt noihin röyhelö pöksyihin, kuumailmapallokuosista puhumattakaan. Tuossa alempana on kuvakollaasi Aatun ensimmäiseltä vuodelta. Jokaisessa kuvassa lindexin vaatetta päällä. Hiukan on muoti muuttunut muutamassa vuodessa :)