lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulua

Näin tuli taas vietettyä jouluaatto :) Vauhdillahan tuo aatto meni. Joulupukki tuli tänä vuonna jo neljältä, jotta lapsille jäisi hieman enemmän aikaa illasta leikkiä :) Väkeäkin meillä oli loppujen lopuksi oikein riittoisasti. 8 aikuista, 2 teiniä, 3 lasta ja kaksi koiraa... Viivillä oli vaihteeksi taas juoksut, joten koirat pidettiin visusti erillään toisistaan :D Meillä on näköjään neidillä aina sama ajoitus... Viimeksi juoksut oli juhannuksena (jolloin myös käly perheineen oli vaasassa) ja sitä edelliset viime jouluna. Ei ole koirille helppoja nämä isoimmat juhlat. Kyllä me vain aikaimoinen sekametelisoppa saatiin keitettyä <3

Lahjoja lapset sai paljon, mutta mielestäni kaikki oli ihan järkeviä ja toivottuja :) Lahjakorttejakin tuli niin paljon että tiedän päätyväni sunnuntaina po.pin aleille :) Me aikuiset saimme myös kivoja lahjoja. Minä sain herätevalon, teeman astioita, muumeja. Kaille ostin lethermanin ja zippon + muuta pientä kivaa.. Saimme myös rahaa jne. Ajattelin että lasten lahjoista olisi ollut kiva tehdä kollaasi, mutta en olisi mitenkään saanut pidettyä lasten lahjoja paikoillaan kuvia varten, eikä se nyt olisi ollut ehkä niin tarpeellistakaan. Isoimpina Aatu sai playmobilin poliisiaseman, brion ison veturitallin ja parkkitalon, legoja, ison muumipyyhkeen, nuuskis lautsia ja kupin. Poliisisetin ja radiopuhelimet. Yhteiseksi muksut sai elokuvia ja taikahiekkaa. Alina sai nukenvaunut, nukensängyn, samat muumitavarat, pari playmobilsettiä, leikkikeittiöön astioita, lisää kattiloita ja pilkottavia ruokia. Kuinkas muiden joulut sujui? Tuliko ennemmin ruoka vai lahjaöverit? Vai molempia? :)

Alinan fiilistelyjä aatonaatolta :)
Viivi repaleisine korvineen <3 :)
Alina pelkäsi joulupukkia todella kovasti, tämä viimeinen hakukuva oli aika harvinainen tilanne. Loppua kohden uskaltautui aina välillä hakemaan itse lahjansa, mutta silloinkin äitin piti olla vieressä :D <3 Aatu väitti kovasti ettei pelännyt, mutta kyllä häntäkin jännitti aikalailla! Ei uskaltautunut syliin, saatika sanomaan käsipäivää pukille :) Lahjojen jaon jälkeen Alina aukoi pakettejaan rauhallisesti mumman ja paapan avustuksella, Aatu sen sijaan repi papereita auki niin ettei hän kerinnyt edes ajattelemaan mitä edellisessa paketissa oli :D Onneksi illasta saatiin perehtyä lahjoihin tarkemmin... Mukavia pyhiä kaikille <3 Itse palaan välipäiviksi töihin ja sitten taas juhlitaankin uuttavuotta.

8 kommenttia:

  1. Lapset sai lahjoja meillä eniten.
    Sovittiin ettei aikuiset osta mitään toisilleen.
    Sain kuitenkin ergorapido varsi-imurin jota olin jo kauan katsellut ja on kätevä keittiössä/ eteisessä :)
    Ei tarvitse isoa imuria ottaa joka kerta kun tulee sotkua ja sitä riittää kolmen lapsen perheessä :D
    Sekä iittalan kulhon ja kannun.
    Joten tulihan sitä jotain pientä itselleni myös näköjään :D
    Pukki oli jättänyt lahjat kuusen viereen kun oltiin saunassa sillä aikaa.
    On tuo aidon kuusen tuoksu niin ihanaa, mies haluaa aina aidon että tulee se tunnelma.
    Kissamme onneksi jättää kuusen rauhaan :)

    Ruokaa on syöty niin että huh.
    Kinkkua, laatikoita yms.
    Suklaata ihan liikaa, no onneksi jouluna saa ja pitää herkutella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa teidänkin joulu :) Joo sitä aina itsekkin ajattelee ettei me aikuiset mitään tarvita, mutta kummasti niitä lahjoja aina tulee vanhemmillekkin :D

      Poista
  2. Ihanan näköinen joulu :) Mukavaa joulunaikaa ja uutta vuotta myös teille!

    VastaaPoista
  3. Millon masusta kuvaa? :) Ihanalta kuulosti teidän joulu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin tässä piakkoin laittaa jonkunlaisen kuvan. Huomenna rv 14 :)

      Poista
  4. Millon masusta kuvaa? :) Ihanalta kuulosti teidän joulu.

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo teidän koira, en kestä niiin sulonen. <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! :)